Jokimaisemissa Bangkokissa

Päivät Bangkokissa vierähtivät yllättävän nopeasti, ja nyt olemme jo palanneet Suomeen. Onneksi pahin loskavaihe on jo ohi, ja lähipäivinä näyttäisi olevan taas luvassa pieniä pakkasia.

Paluumatkan pätkiminen kahteen osaan oli hyvä ratkaisu, sillä palautuminen jetlagista on ollut huomattavasti helpompaa kuin jos olisimme lentäneet yhtä soittoa Australiasta Suomeen. Lento Sydneystä Bangkokiin kesti noin 9,5 tuntia ja lento Bangkokista Helsinkiin noin 11 tuntia, joten oli niissäkin ihan tarpeeksi istumista.

Saimme Bangkokiin huomattavasti paremman tuntuman kuin edellisellä vierailullamme kolme vuotta sitten (2013), jolloin viivyimme kaupungissa vain yhden kokonaisen päivän palatessamme Kambodžasta Suomeen (tässä linkki blogiin: Kanava-ajelua Bangkokissa). Myönteiseen kokemukseemme vaikutti varmaan osittain se, että asuimme aivan kaupungin vanhassa keskustassa Chao Phraya –joen varrella, josta oli suhteellisen helppoa lähteä liikkeelle joko jalan, veneellä tai tuktukilla. Meillä oli myös tuuria säiden suhteen; lämpötila nousi maksimissaan +30 asteeseen eikä olo tuntunut missään vaiheessa tukalalta.

Vuorovenepysäkillä

Majapaikkamme, Inn a Day, oli aivan oma lukunsa. Kyseessä on pieni, vain 11 huonetta käsittävä boutique-hotelli kapean kujan päässä Chao Phraya –joen varrella. Hotelli on rakennettu aikaisemmin kookossokerivarastona toimineeseen rakennukseen ja sitä pyörittää alueella vuosikymmeniä asunut perhe, joka omisti aikanaan myös sokerivaraston. Lähes kaikista hotellin huoneista avautuu upea näköala joelle ja vastarannalla olevalle Wat Arunin temppelille. Iltaisin oli mukava istuskella omalla parvekkeella jokiliikennettä seuraten ja hehkuvaa auringonlaskua ihaillen. (Linkki: Inn a Day)

Näkymä parvekkeeltamme. Wat Arun on osittain remonttitelineiden peitossa.

Sama näkymä illalla

Ei ollut aivan helppoa löytää hotellia aamuyöllä tämän kujan perukoilta

Hotellin sisustus oli omalla tavallaan viehättävä; varastorakennuksen alkuperäisistä rakenteista, yksityiskohdista ja esineistä oli säilytetty huomattava osa ja mm. valaisimet vaikuttivat olevan enimmäkseen kierrätystavaraa. Kokonaisuuden oli epäilemättä suunnitellut ja toteuttanut alan ammattilainen. Kaikki sisustusratkaisut eivät kuitenkaan ihan täysin vakuuttaneet meitä; peseytyminen keltasävyisessä läpinäkyvässä suihkukopissa keskellä huonetta vielä menetteli, mutta se, että wc-asiatkin oli jaettava asuinkumppanin kanssa, tuntui kieltämättä vähän oudolta. 

Keltainen suihkukoppi etulalalla. Huomaa eksoottiset valaisimet!

Bangkokin liikenne on edelleenkin yhtä kaoottista kuin se oli kolme vuotta sitten. Koska metrolinjat eivät vielä ulotu vanhaan keskustaan asti, jouduimme venekyydin lisäksi käyttämään välillä myös taksia ja tuktukia. Viimeksi vannoin, etten enää koskaan astu tuktukin kyytiin Bangkokissa, mutta jouduin syömään sanani, sillä vaihtoehdot olivat vähäiset palatessamme Silomin alueelta hotellille myöhään illalla. Tällä kertaa kyyti oli kyllä huomattavasti miellyttävämpi kuin ensimmäisellä kerralla, mikä johtui osittain siitä, että pahimmat ruuhkat olivat jo ohi, ja osittain ehkä myös Banyan Tree -hotellin kattobaarissa nauttimastani tuhdista Gin & Tonicista.

Banyan Tree -hotellin Sky Bar Vertigo

Bangkok by night

Kävin tällä kertaa katsomassa myös Bangkokin ”pakolliset” nähtävyydet, kuninkaallisen palatsin ja Wat Po –temppelin – asuimmehan aivan niiden naapurissa. Paken yritys päästä sisään tyssäsi liian lyhyisiin shortsinlahkeisiin (polvet näkyivät), eikä vaihtaminen mustiin verkkareihin tuntunut kovin houkuttelevalta ratkaisulta. Oma vierailunikin kuninkaallisessa palatsissa jäi melko lyhyeksi, sillä katsoin parhaaksi paeta alueelta mahdollisimman pian sietämättömän tungoksen vuoksi. Ehdin kuitenkin nähdä tärkeimmän eli Smaragdi-Buddhan palatsin muurien sisällä olevassa Wat Phra Kaeo –temppelissä. Naapurissa oleva Wat Po:n temppelissä oli huomattavasti rauhallisempi tunnelma, ja viihdyin alueella pidempään.

Kuninkaallisen palatsin muurit ulkoa

Temppeli kuninkaallisen palatsin muurien sisäpuolella

Wat Po

Wat Po -temppelissä on 46 metriä pitkä makaava Buddha. Vierailijat pudottivat kolikoita kaikkiin näihin kulhoihin kulkiessaan Buddhan ohi.

Kuten vuonna 2013, kävimme tälläkin kertaa kiertelemässä pitkähäntäveneellä Thonburin kapeita kanavia Chao Phraya –joen toisella puolella. Kierros oli huomattavasti pidempi ja mielenkiintoisempi kuin ensimmäisellä kerralla, mistä saamme kiittää hotellimme emäntää, joka järjesti meille veneen ja kuljettajan tuttavansa kautta.

Näimme kanavien varrella näitä noin kaksimetrisiä liskoja. Kyseessä vesivaraani (water monitor lizard).

Kiinnostava oli myös vierailu Jim Thompsonin kotimuseossa. Amerikkalaissyntyisen Jim Thompson (s. 1906), joka tunnetaan ennen kaikkea Thaimaan perinteisen silkkikäsityöperinteen elvyttäjänä, oli myös paikallisen puuarkkitehtuurin ihailija ja perinnetaiteen keräilijä. Thompson kokosi talonsa kuudesta vanhasta teak-rakennuksesta, joiden osat siirrettiin Bangkokiin eri puolilta Thaimaata. Ihme kyllä, rakennukset sisustuksineen ja taidekokoelmineen on onnistuttu säilyttämään alkuperäisessä asussaan näihin päiviin asti. Thompsonin kohtalo on hämärän peitossa; hän katosi mystisesti keväällä 1967 vieraillessaan Cameronin ylängöllä Malesiassa eikä ruumista ole löydetty vieläkään. Thompsonin vuonna 1948 perustama Jim Thompson Thai Silk Company toimii edelleen.

Päätän tähän blogini, ellen sitten vielä myöhemmin innostu tekemään yhteenvetoa reissustamme. Huomenna koittaa taas arki ja on palattava töihin kuukauden tauon jälkeen. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, seuraava seikkailu alkaa muhia alitajunnassa jo muutaman viikon kuluttua. Siitä kuulette sitten aikanaan.

Katukeittiö