Hobart, Battery Point |
Olemme jo siirtyneet matkamme seuraavaan etappiin, Tasmanian
Hobartiin, mutta kirjoitan vielä pari sanaa Hongkongin-kokemuksistamme.
Kuljeskelimme lauantai-iltana Kowloonin puolella Temple-kadun
yömarkkinoilla, laajalla alueella, jolta löytyy toinen toistaan eksoottisempia
katuravintoloita, kaikenlaista rihkamaa ja ehkä tarpeellistakin tavaraa myyviä
kojuja, kadulle pystytettyjä karaoke-pisteitä jne. Kowloonissa väentungos oli,
mikäli mahdollista, vieläkin suurempi kuin Hongkongin saarella. Kowlooniin
pääsimme kätevästi metrolla ja takaisin palasimme Star Ferry –lautalla.
![]() |
Temple Street Night Market |
![]() |
Karaokea kadulla |
![]() |
Näkymä Hongkongin saarelle ei ollut parhaimmillaan sateessa. |
Yritimme tälläkin kerralla sinnikkäästi noudattaa
periaatetta, että jätämme turistikuppilat väliin ja ruokailemme ainoastaan paikallisten
suosimissa ravintoloissa ja katukeittiöissä. Tällä kertaa osasimme jättää
kananvarpaat väliin, mutta kyllä niitä kiinnostavia kokemuksia tällekin
Hongkongin-vierailulle osui. Voin näin kahdesta kerrasta viisastuneena
suositella ainakin herkkävatsaisimmille turvautumista sittenkin (ainakin välillä) ns. turistikuppiloihin,
sillä paikallisten nauttima ”aito kiinalainen ruoka” (tässä tapauksessa lähinnä
kantonin-kiinalainen) on jotain aivan muuta kuin länsimaisissa suurkaupungeissa
tarjottu kiinalainen ruoka.
Jouduimme parikin kertaa poistumaan ravintolasta nälkäisinä,
koska emme pystyneet syömään herkullisen näköisistä annoksistamme juuri muuta
kuin lisukkeeksi tuodun riisin. Itse pääasia eli paahdettu ankka tai possu oli
käytännössä lähinnä luuta, nahkaa ja läskiä. Joukossa oli myös jonkin verran
lihaa, mutta sitä ei meidän taidoillamme saanut irti puikoilla valmiiksi
leikatuista paloista. Vähän hävetti tämä hienohelmaisuutemme, kun näimme
naapuripöydissä istuvien muiden asiakkaiden nautinnollisesti rouskuttelevan näitä
herkkupaloja. Viimeisenä päivänä, ennen siirtymistä lentokentälle, annoimme
sitten lopulta periksi ja söimme muodikkaassa sushiravintolassa. Ja kyllä oli
hyvää!
Tästä annoksesta nautin riisin ja pikkukulhossa olevan maustekastikkeen. |
![]() |
Tämä oli kyllä kieltämättä hyvää |
Näiden nolojen tunnustusten jälkeen voimmekin siirtyä matkamme
pääkohteeseen, Australiaan.
Lensimme ensin Hongkongista Sydney’iin Qantasin
kaksikerroksisella jättikoneella (Airbus 380) ja sieltä useamman tunnin
odottelun jälkeen Jetstarilla tänne Tasmanian pääkaupunkiin Hobartiin. Ensimmäinen
lento kesti noin 9,5 tuntia ja toinen vaivaiset kaksi tuntia, mutta odotteluineen
ja siirtymisineen hotellista kentälle ja terminaalista toiseen matka kesti
kaikkiaan yli 20 tuntia.
![]() |
Sydneyssä tuli vettä kaatamalla |
Kaksi päivää suurkaupungin hulinassa tuntui loppujen lopuksi
aivan riittävältä, ja nyt saamme nauttia huomattavasti rauhallisemmista
tunnelmista täällä Hobartissa. Kaupungissa on vain vähän yli 200 000 asukasta
ja koko Tasmaniassa vähän yli puoli miljoonaa eli saman verran kuin
Helsingissä. Hobart on Sydneyn jälkeen Australian toiseksi vanhin kaupunki
(perustettu v. 1804). Kirjoitan seuraavassa postauksessa Tasmanian värikkäästä
historiasta ja vähän muustakin.
Olemme viettäneet täällä nyt yhden yön. Asumme pienehkössä
huoneistohotellissa (St Ives Motel Apartments) idyllisessä Battery Pointin kaupunginosassa,
kävelymatkan päässä keskustasta ja Hobartin satama-alueesta. Olimme eilen
illalla melko uupuneita pitkän matkan jälkeen, joten olemme tähän mennessä ehtineet
liikkua lähinnä omilla asuinkulmillamme ja läheisellä Salamancan alueella.
Sää on tällä hetkellä puolipilvinen ja lämpötila vaihtelee
16 asteesta 22 asteeseen. Tasmania sijaitsee samoilla leveysasteilla kuin Uuden-Seelannin
eteläsaari, joten ilmasto on täällä huomattavasti viileämpi kuin Australian
mantereella. Lähipäivinä on kuitenkin luvassa lämpenevää ja aurinkoista säätä,
joten minäkin pääsen vihdoin vaihtamaan shortseihin.
![]() |
Illallinen Hobartin satamassa |
Salamanca |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti