Jokimaisemissa Bangkokissa

Päivät Bangkokissa vierähtivät yllättävän nopeasti, ja nyt olemme jo palanneet Suomeen. Onneksi pahin loskavaihe on jo ohi, ja lähipäivinä näyttäisi olevan taas luvassa pieniä pakkasia.

Paluumatkan pätkiminen kahteen osaan oli hyvä ratkaisu, sillä palautuminen jetlagista on ollut huomattavasti helpompaa kuin jos olisimme lentäneet yhtä soittoa Australiasta Suomeen. Lento Sydneystä Bangkokiin kesti noin 9,5 tuntia ja lento Bangkokista Helsinkiin noin 11 tuntia, joten oli niissäkin ihan tarpeeksi istumista.

Saimme Bangkokiin huomattavasti paremman tuntuman kuin edellisellä vierailullamme kolme vuotta sitten (2013), jolloin viivyimme kaupungissa vain yhden kokonaisen päivän palatessamme Kambodžasta Suomeen (tässä linkki blogiin: Kanava-ajelua Bangkokissa). Myönteiseen kokemukseemme vaikutti varmaan osittain se, että asuimme aivan kaupungin vanhassa keskustassa Chao Phraya –joen varrella, josta oli suhteellisen helppoa lähteä liikkeelle joko jalan, veneellä tai tuktukilla. Meillä oli myös tuuria säiden suhteen; lämpötila nousi maksimissaan +30 asteeseen eikä olo tuntunut missään vaiheessa tukalalta.

Vuorovenepysäkillä

Majapaikkamme, Inn a Day, oli aivan oma lukunsa. Kyseessä on pieni, vain 11 huonetta käsittävä boutique-hotelli kapean kujan päässä Chao Phraya –joen varrella. Hotelli on rakennettu aikaisemmin kookossokerivarastona toimineeseen rakennukseen ja sitä pyörittää alueella vuosikymmeniä asunut perhe, joka omisti aikanaan myös sokerivaraston. Lähes kaikista hotellin huoneista avautuu upea näköala joelle ja vastarannalla olevalle Wat Arunin temppelille. Iltaisin oli mukava istuskella omalla parvekkeella jokiliikennettä seuraten ja hehkuvaa auringonlaskua ihaillen. (Linkki: Inn a Day)

Näkymä parvekkeeltamme. Wat Arun on osittain remonttitelineiden peitossa.

Sama näkymä illalla

Ei ollut aivan helppoa löytää hotellia aamuyöllä tämän kujan perukoilta

Hotellin sisustus oli omalla tavallaan viehättävä; varastorakennuksen alkuperäisistä rakenteista, yksityiskohdista ja esineistä oli säilytetty huomattava osa ja mm. valaisimet vaikuttivat olevan enimmäkseen kierrätystavaraa. Kokonaisuuden oli epäilemättä suunnitellut ja toteuttanut alan ammattilainen. Kaikki sisustusratkaisut eivät kuitenkaan ihan täysin vakuuttaneet meitä; peseytyminen keltasävyisessä läpinäkyvässä suihkukopissa keskellä huonetta vielä menetteli, mutta se, että wc-asiatkin oli jaettava asuinkumppanin kanssa, tuntui kieltämättä vähän oudolta. 

Keltainen suihkukoppi etulalalla. Huomaa eksoottiset valaisimet!

Bangkokin liikenne on edelleenkin yhtä kaoottista kuin se oli kolme vuotta sitten. Koska metrolinjat eivät vielä ulotu vanhaan keskustaan asti, jouduimme venekyydin lisäksi käyttämään välillä myös taksia ja tuktukia. Viimeksi vannoin, etten enää koskaan astu tuktukin kyytiin Bangkokissa, mutta jouduin syömään sanani, sillä vaihtoehdot olivat vähäiset palatessamme Silomin alueelta hotellille myöhään illalla. Tällä kertaa kyyti oli kyllä huomattavasti miellyttävämpi kuin ensimmäisellä kerralla, mikä johtui osittain siitä, että pahimmat ruuhkat olivat jo ohi, ja osittain ehkä myös Banyan Tree -hotellin kattobaarissa nauttimastani tuhdista Gin & Tonicista.

Banyan Tree -hotellin Sky Bar Vertigo

Bangkok by night

Kävin tällä kertaa katsomassa myös Bangkokin ”pakolliset” nähtävyydet, kuninkaallisen palatsin ja Wat Po –temppelin – asuimmehan aivan niiden naapurissa. Paken yritys päästä sisään tyssäsi liian lyhyisiin shortsinlahkeisiin (polvet näkyivät), eikä vaihtaminen mustiin verkkareihin tuntunut kovin houkuttelevalta ratkaisulta. Oma vierailunikin kuninkaallisessa palatsissa jäi melko lyhyeksi, sillä katsoin parhaaksi paeta alueelta mahdollisimman pian sietämättömän tungoksen vuoksi. Ehdin kuitenkin nähdä tärkeimmän eli Smaragdi-Buddhan palatsin muurien sisällä olevassa Wat Phra Kaeo –temppelissä. Naapurissa oleva Wat Po:n temppelissä oli huomattavasti rauhallisempi tunnelma, ja viihdyin alueella pidempään.

Kuninkaallisen palatsin muurit ulkoa

Temppeli kuninkaallisen palatsin muurien sisäpuolella

Wat Po

Wat Po -temppelissä on 46 metriä pitkä makaava Buddha. Vierailijat pudottivat kolikoita kaikkiin näihin kulhoihin kulkiessaan Buddhan ohi.

Kuten vuonna 2013, kävimme tälläkin kertaa kiertelemässä pitkähäntäveneellä Thonburin kapeita kanavia Chao Phraya –joen toisella puolella. Kierros oli huomattavasti pidempi ja mielenkiintoisempi kuin ensimmäisellä kerralla, mistä saamme kiittää hotellimme emäntää, joka järjesti meille veneen ja kuljettajan tuttavansa kautta.

Näimme kanavien varrella näitä noin kaksimetrisiä liskoja. Kyseessä vesivaraani (water monitor lizard).

Kiinnostava oli myös vierailu Jim Thompsonin kotimuseossa. Amerikkalaissyntyisen Jim Thompson (s. 1906), joka tunnetaan ennen kaikkea Thaimaan perinteisen silkkikäsityöperinteen elvyttäjänä, oli myös paikallisen puuarkkitehtuurin ihailija ja perinnetaiteen keräilijä. Thompson kokosi talonsa kuudesta vanhasta teak-rakennuksesta, joiden osat siirrettiin Bangkokiin eri puolilta Thaimaata. Ihme kyllä, rakennukset sisustuksineen ja taidekokoelmineen on onnistuttu säilyttämään alkuperäisessä asussaan näihin päiviin asti. Thompsonin kohtalo on hämärän peitossa; hän katosi mystisesti keväällä 1967 vieraillessaan Cameronin ylängöllä Malesiassa eikä ruumista ole löydetty vieläkään. Thompsonin vuonna 1948 perustama Jim Thompson Thai Silk Company toimii edelleen.

Päätän tähän blogini, ellen sitten vielä myöhemmin innostu tekemään yhteenvetoa reissustamme. Huomenna koittaa taas arki ja on palattava töihin kuukauden tauon jälkeen. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, seuraava seikkailu alkaa muhia alitajunnassa jo muutaman viikon kuluttua. Siitä kuulette sitten aikanaan.

Katukeittiö

Lepolomaa Adelaidessa

Adelaidessa ollessame asuimme Coromandel Eastin alueella Dellan ja Louisen vieraina. Saimme käyttöömme heidän pihapiirissään olevan pienen mökin, jota Louise vuokraa Airbnb:n kautta. Tai oikeastaan kyseessä on kaksi erillistä rakennusta, vanhempi paikalla valmistetuista savitiilistä tehty mökki, jossa ovat keittiö ja oleskelutilat, ja uudempi rakennus, jossa ovat makuuhuone ja kylppäri. Suosittelen majoitusta lämpimästi kaikille, jotka sattuvat liikkumaan Adelaiden suunnalla. https://www.airbnb.co.uk/rooms/7462955

 Coromandelissa tunsimme olevamme keskellä australialaista ”bushia”, vaikka alue on vain puolen tunnin ajomatkan päässä Adelaiden keskustasta. Sanakirjan tarjoamat käännökset bushille, ”pusikko” tai ”tuhero”, eivät todellakaan ole osuvia käännöksiä (varsinkaan jälkimmäinen), sillä puut näissä metsissä ovat komeita eukalyptuksia. Aamuisin heräsimme kookaburra-linnun kovaääniseen käkätykseen. Lähipuissa asusti myös useita koaloita ja iltakävelyllä törmäsimme isokokoiseen kenguruun.

Viivyimme Coromandelissa kaikkiaan neljä yötä. Tuntui hyvältä olla vaihteeksi paikoillaan ja vähän rauhoittua usean viikon kiertelyn jälkeen. Teimme päivisin retkiä lähiympäristöön; vierailimme viinitiloilla McLaren Valen alueella (d’Arenberg ja Samuel’s Gorge), lounastimme D&L:n ystävien rantahuvilassa Adelaiden lähistöllä ja kävimme Adelaiden Central Marketissa, joka on yksi vilkkaimmista näkemistäni kauppahalleista.

Samuels Gorge

d'Aremberg

Tuolien testausta

Adelaide Central Market Foodcourt

Mitä uimiseen tulee, emme antaneet Roben nöyryyttävän kokemuksen masentaa itseämme. Adelaidessa pääsimme uimaan useaan otteeseen. On se kumma, että veden lämpötila voi vaihdella niin paljon samalla rannikolla! 

Henley Beach

Tiistaina 26.1. palautimme auton Adelaiden lentokentälle ja lensimme Sydneyn kautta tänne Bangkokiin, jossa olemme viettäneet tähän mennessä kaksi yötä. Huomenna, perjantaina on edessä paluu kotoiseen loska-Suomeen. Kirjoitan vielä kotiin palattuamme tänne yhden postauksen Bangkokin-kokemuksistamme.

Adelaiden keskustaa

Myös Adelaidesta löytyy kienoja kauppakujia

Hyvästit Adelaidelle

Matka jatkuu: Victoriasta Etelä-Australiaan

3. päivä, torstai 21.1.

Torstaina oli aika jättää hyvästit Victorian osavaltiolle ja siirtyä Etelä-Australian puolelle. Rajasta muistuttivat ainoastaan tien varrella olevat kyltit, joissa kehotettiin kaikkia rajan yli kulkevia luopumaan mukanaan mahdollisesti olevista tuoreista hedelmistä ja vihanneksista. Tiesin kyllä, että Australiaan ei ole sallittu tuoda mitään eloperäistä (ei edes puuesineitä) maan ulkopuolelta, mutta näin tiukka linja osavaltioiden välillä tuli minulle yllätyksenä. Ilmeisesti näillä kielloilla pyritään estämään kasvitautien ja haitallisten hyönteisten leviämistä.

Heti rajan jälkeen vastaan tulikin ”karanteeniasema”, käytännössä keltainen lukittu metallilaatikko tien varressa, jonne pudotimme kolme tomaattia ja kaksi puoliksi kaluttua omenaa – emme voineet pihiyttämme mitenkään luopua kaikista eväistämme, joten oli pakko haukata muutama pala omenista siinä kuumalla asfaltilla. Missään ei näkynyt ristin sielua, joten on aika todennäköistä, että olimme ainoat lainkuuliaiset matkailijat ainakin sillä tieosuudella.

Victorian puolella pysähdyimme vielä Nelsonissa, Lonely Planetin mukaan sivistyksen viimeisessä linnakkeessa ennen Etelä-Australian rajaa (kuvastaakohan tämä victorialaisten käsitystä naapuriosavaltiosta?). Nelson sijaitsee Glenelg-joen alajuoksulla, ja tarjolla lomailijoille näytti olevan jokiristeilyjä, veneen- ja kanootinvuokrausta ja kalastusretkiä.

Nelson Glenelg-joen rannalla

Matkalla Cape Bridgewaterista Nelsoniin näimme tien varrella kaksi emua, joista en tietenkään ehtinyt ottaa kuvaa, koska emme voineet tehdä äkkijarrutusta kapealla tiellä. Eläinkuvausharrastukseni on kuitenkin edistynyt sen verran, että olen onnistunut nappaamaan kuvan nokkasiilistä ja kymmeniä kuvia koaloista, joita elelee D & L:n tontilla useita.

Reittimme koukkasi välillä sisämaahan, Mount Gambieriin. Maisemat Mt. Gambierin ympäristössä vaikuttivat kovin tutuilta, vaikka eivät kauheasti viehättäneetkään suomalaisen silmää. Joka puolella levittäytyivät tummat havupuumetsät (enimmäkseen kuusia). Erona suomalaismetsään oli kuitenkin se, että puut olivat kaikki tasakorkuisia ja ne oli istutettu symmetrisen suoriin riveihin. Elämää näissä metsissä ei ole, koska niistä ei löydy paikalliselle eläimistölle sopivaa ravintoa. 

Löytyi Mt. Gambieristä kaunistakin nähtävää.  Blue Lake –kraaterijärvi syntyi 4 000 – 5 000 vuotta sitten vulkaanisen räjähdyksen seurauksena. Järvi on todellakin kirkkaansininen. Erikoista on se, että vesi vaihtaa väriään kaksi kertaa vuodessa; marraskuussa väri vaihtuu muutamassa päivässä harmaasta koboltinsiniseksi ja maaliskuussa taas vähitellen harmaaksi. Muutos johtuu jonkinlaisesta kemiallisesta reaktiosta, joka synnyttää kalsiumkarbonaattia, pintaveden ja pohjaveden erilaisista lämpötiloista ja valon taittumisesta (älkää kysykö enempää!).

Blue Lake, Mount Gambier

Poikkesimme myös Beachportin pienessä rantakaupungissa, jossa on pisin koskaan näkemäni laituri. Laituri on nykyään vain varjo entisestään, ”ainoastaan” 722 metriä pitkä, kun se oli aluperin peräti 1 220 metriä pitkä. 

Täältä saimme todella hyvää seafood chowderia.

 

Vietimme roadtrippimme kolmannen ja viimeisen yön Robessa. Robesta mieleen jäi lähinnä haaveeksi jäänyt iltauinti. Seurasimme paikallisten esimerkkiä ja ajoimme reteästi autolla hiekkarannalle. Halusin näyttää Pakelle mallia ja lähdin juoksemaan iloisesti kirmaillen kohti vesirajaa, mutta matka tyssäsi alkuunsa päästyäni veteen, joka olikin jäätävän kylmää. Pidin olosuhteisiin nähden suurena saavutuksena, että sain sentään pohkeet kasteltua, sillä Pake kääntyi takaisin vieläkin vikkelämmin. Onneksi lähimmät naapurit olivat kymmenien metrien päässä, joten saimme suhteellisen huomaamattomasti kerättyä rantavarusteemme ja poistuttua vähin äänin paikalta.

Tässä vaiheessa olimme vielä määrätietoisia

Robessa on säilynyt paljon vanhoja rakennuksia

4. päivä, perjantai 22.1.

Perjantaina ajoimme ilman pidempiä pysähdyksiä noin 350 kilometrin matkan Adelaideen. Poikkesimme kuitenkin Kingstonissa kahvilla ja kävimme tsekkaamassa sikäläisen laiturin, joka sekin oli pitkä. Olin iloinen, että koukkasimme rannan kautta, sillä löysin vihdoinkin laiturin, jolla olin nauttinut elämäni ensimmäisen hummerinpuolikkaan 33 vuotta aikaisemmin. Juuri mikään ei ollut muuttunut näiden vuosien aikana, jopa rannassa oleva vaatimaton hummerikioski näytti olevan ennallaan.

Kingston on hummerikaupunki

Kahvilan sisustusta Kingstonissa

Maisemat muuttuivat aikaisempaa karummiksi Robesta pohjoiseen. Rannikolla on useita suolajärviä ja Coorongin alueella valtava laguuni, jonka erottaa merestä vain kapea hiekkakannas.  Näin kesähelteellä laguunialue ei vaikuttanut kovin houkuttelevalta tutustumiskohteelta, koska kaikkialla leijui voimakas rikinlöyhkä. Talvikuukausina, jolloin laguunissa on enemmän vettä, alueella liikkuu ilmeisestikin melko paljon retkeilijöitä ja lintubongareita.

Coorongin laguunialue

Saavuimme Adelaideen rajun ukkosmyrskyn saattelemina. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun toimme pitkään kaivatut sateet tullessamme – näin tapahtui myös edellisellä kerralla vuonna 2011. Onneksi sateet eivät kuitenkaan jatkuneet kovin pitkään, joten saimme nauttia kauniista illasta Dellan ja Louisen luona Coromandelissa. Vettä tuli kuitenkin keralla sen verran rajusti, että jo tyhjenemässä olevat sadevesisäiliöt täyttyivät, mikä oli tietysti suuri helpotus kaikille.

Sateentuojat saapuvat Adelaideen

Näkymä olohuoneen ikkunasta

Naapuripuun asukki

Huomenna, tiistaina, alkaa vähitellen kotimatka. Lennämme ensin Sydney’iin ja sieltä Bangkokiin, jonne saavumme keskiviikkona aamuyöllä. Bangkokissa vietämme pari päivää ja kotiin saavumme perjantai-iltana 29.1. Kirjoittelen tänne vielä Adelaiden-päivistämme ja tietysti myös Bangkokista